Tämä aihe ohitti muut perusesittelyt sattuman kautta. Sain eilen puhelun töihin: "mitä sinä olet syöttänyt Muksulle, se oksentaa ja ripuloi"! No enhän minä muuta kuin kaviaaria ja shampanjaa otettiin Muksun kanssa pokeria pelatessa : [. Kello tuli sitten puoliviis ja tulin kotiin. Vain yksi kissannaama oven takana, Muksuuu, Muksuu, missä sinä olet äitin pikku Muksuuu? Kiersin normaalit paikat ja löysin kissan sängystäni. Se näytti melkein kuolleelta ja suusta tuli pieni korahdus. Hälytin tytön siinä silmänräpäyksessä toimintaan. Kuten normaalia meidän perheessä eläimen sairastuttua, sätimme toisiamme joka asiasta. Mikset sinä ja miksi sinä!
Soitin numeroon A, jossa sanottiin, että tuotantoeläintapauksessa soita numeroon se ja se ja pieneläinten kohdalla numeroon se ja se, joka toimii klo 8 - 16, meni siis ohi ja pieneläintapauksessa soita muina aikoina numeroon A. Juurihan minä soitin sinne! Kuinka helppoa olisi kävellä kadun toiselle puolelle kissa kainalossa, koska siellä asuu eläinlääkäri, mutta olemme tehneet periaatepäätöksen, että emme toimi niin.
Saimme ihmeen kaupalla lopulta lääkäriajan ja siellä selvisi, että kissalla on kuumetta yli 40 (ihmisen 38?), joku infektio suolistossa ja keuhkoissa. Piikkiä pyllyyn ja nestettä nahan alle. Neste jäi kyllä antamatta, koska Muksu päätti niin. Siitä kuoriutui villieläin ja nesteen antaminen olisi vaatinut rauhoittamisen. Illan mittaan Muksu alkoi kehrätä, mikä ihana ääni. Piikit olivat vaikuttaneet. Lopulta sain sen syömäänkin ja tuntien kuluttua se tuli itse kopasta pois.
Nyt odotan tyttöä töistä, että saamme annetuksi antibiootit. Muksu ei ole syönyt koko päivänä ja tyttö sekoitti aamulla antibiootin ruokaan! Tytär on asiantuntija näissä asioissa, joten luotan suosiolla hänen neuvoihinsa.
Eläimen sairastuessa tulee lähes yhtä avuton tunne kuin pikkulapsen sairastuessa. Äidit ja isät, ei saa hermostua, en ole vertaamassa lapsia eläimiin, mutta kun kummatkaan eivät osaa sanoa, missä pipi. Eläimet lisäksi yrittävät piilottaa sairauden (varsinkin saaliseläimet). Ne eivät rupea parkumaan kuten pikkulapset.
Alla kuva Cillasta pari vuotta sitten, kun sillä oli masu kipeä. Jalkojen käpertyneisyydestä näkee, että sattuu.
Kuinka monet lasten ja eläinten sairaudet ottaisikaan itseensä. Tietäisi, mikä on ja missä mennään.
Sitten on ne huononomantunnonsairaudet. Meillä oli kerran hoitokissa ja kuinka ollakaan, se hyppäsi takan päältä ja rupesi ontumaan. Se kiikutettiin heti lääkäriin ja vaikka vaiva oli ohimenevää sorttia, arvannette, kuinka kauheaa oli palauttaa nilkuttava kissa omistajilleen. Alakuvassa oleva musta kisu oli hoidossa ja Muksu kulki pitkin sohvan alustaa ja mourusi. Kävi sitten sieltä kurkkaamassa : )
Niitä yhdeksää henkeä tarvitsevat luonnossa kulkevat kissat. Nämä sisäkissat pärjännevät vähemmälläkin - onneksi. Nyt olisi mukava kuulla, mistä kaikesta teidän kissanne ovat selvinneet : )
