25.10.13

Kissan lenkki, hiiret vapiskaa

Kirjoittelen tässä seitsemältä lauantaiaamuna syystä, että Muksu sai minusta niskalenkkiotteen herättämällä kuudelta. Ei auttanut mikään harhautus. Se kävi rompsottamassa seinäpeiliä, jota en ole ehtinyt remontin jälkeen ripustaa seinälle ja siitä lähtee kauhea ääni. Kuinka se sen alunperin keksikin.  Ei auttanut edes aamupala, se halusi SEURUSTELLA. Kostoksi julkaisen Muksun "juoksu"lenkin.

Ylös, ulos ja lenkille. Korvat kuulolla. tuleeko ohjeita?


Tästä säälittävästä hommastako se on huokaillut monta viikkoa? Muutama pussi lehtiä ja loput vielä maassa. 


Jahas ja tässä kulkee naapurin kissan raja. Tosin niillä ei ole kissaa, mutta pitäisi olla! Suunnittelevat puiden kaatoa ja aidan rakentamista. Hyvä, että tulee aita, jos niillä olisi kissa, se olisi kuitenkin tyttökissa ja en voi sietää kilpailua.



Tuu Kurre alas, sut on nähty. Jätä jotain linnuillekin. Tykkään pulleista tipusista.


Vielä vikkelä reviirin tarkastus ja sitten alkaa riittää. Tässähän voi saada raitisilmamyrkytyksen.


Avaa jo, olen ansainnut palkinnon. Tämä tilusten tarkastaminen on rankkaa puuhaa. Ja aika pitkän miinuksen saat vitkastelusta ulkotöissä.










8 kommenttia:

  1. Kivoja kuvia ja kuvatekstejä! Ihana pörröinen turkki :) Talvella tuossa varmaab tarkenee.

    VastaaPoista
  2. Kyllä tuolla turkilla pitäis tareta pitempäänkin =)

    VastaaPoista
  3. Upea turkki on Muksulla ja teillä näkyy olevan jo vähän lunta.

    VastaaPoista
  4. Siellähän reippailtiin ihan huolella ja pidettiin reviiristä huolta. Niin pitääkin!

    VastaaPoista