11.7.14

Muksu The Cat lähti maalle lomanviettoon

Hänen kuninkaallinen korkeutensa saapui perille 6 hevosen (lue hevosvoiman) vetämillä vaunuilla. Saniteettitarvikkeet oli pakattu vaunun katolle eli siis kakkalaatikko, mutta asialla ei järkytetty Muksua.


Automatkan rasituksista rentouduttiin oikein kunnolla:




Lähdettiin tutustumaan ympäristöön ja kaikki kolot ja rakennukset tutkittiin. Norjalaisena metsäkissana korkeat paikat kiinnostivat ja ei aikaakaan kun Muksu oli hypätä vintin portailta peltikatolle! Minulla hyppäsi sydän kurkkuun. Muksu olisi jäänyt kiikkumaan valjaista maan ja taivaan välille.


Okei tullaan tullaan, olisin pysynyt siellä katolla, mulla on pellinpitävät kynnet.


Ei ei sinne! Mikä on tuo kauhean iso lavuaari? 


Siisti keksintö. Ihmiset hakee kalaa tämmösen avulla tuolta lavuaarista?


Moottorivene oli liikaa. Olimme kauempana metsässä ja Muksu kuuli moottoriveneen ja näki sen. Paniikki iski ja kisu alkoi matalana juosta kohti mökkiä. Siis käytännössä kohti venettä : )


Muksu oli sisällä piilossa jatkuvasti ja huolestutti minua. Pelkäsin, että katoaa jostain hiirenkolosta ja tulen syytetyksi kesäkissan hylkäämisestä ja olisin itkenyt silmät päästäni ajatellessani, että Muksu olisi joutunut suden tai ketun suuhun. Olisi siitä kyllä kokonainen kettupesue tullut kylläiseksi. Kauhee minua!! Mitä minun olisi pitänyt keksiäkään, että olisin saanut puolustusvoimat etsimään kadonnutta "muksua". 

Hä hää, täällä nyt.


Olisit pedannut vuoteen aikaisemmin!



Iltaisin katselimme televisiota, minä omaani ja Muksu omaansa. Angry Birds -ohjelmaa.


Jos olisin heikkohermoisempi siellä metsän keskellä, kissan yhtäkkinen tuijotus metsän siimekseen saisi selkäpiin karmimaan.


Kun olin puutöissä ulkona, Muksu seurasi minua ikkunasta. Se oli hauskan näköistä.


Lopulta Muksu päätyi jo tosi lähelle "lavuaaria". Täytyy kyllä sanoa, että ilma oli tyyni : )


Kokemus kissasta lomamatkalla oli positiivinen, mutta Muksu kyllä herätti minut aamukuudelta ja sai yöllä juoksuhepuleita, mitä ei kotona saa. Autolla piti ajaa lujaa. Aina kun hiljensi, alkoi kauhea mouruaminen. Menomatkalla kisu oli takapenkillä omassa boxissaan, vaikka boxi oli auki. Tulomatkalla tuli nukkumaan etupenkille viereeni. Tuuletin ei saanut olla kovalla, siitä tuli huomauttamista ja kun kävin tankkaamassa eikä kissaa näkynyt koko autossa, se oli mennyt kuljettajan penkin eteen, mikä ei ollut oikein sopiva paikka. Seuraavalla matkalla se tulee varmasti ajamaan ja minä voin lukea Karvista takapenkillä : )

- - - - -
Tässä herkkä hetki. Muksu istahti polulle kypsyvien mustikoiden joukkoon. Kirkonkellot alkoivat soida. Minut valtasi sellainen arkionni, joka on kaikkein parasta onnea. Ei ollut kylmä eikä kuuma, kesä kauneimmillaan, marjat kypsymässä, sininen taivas, valkoisia pilviä, laineiden kimallus, kellojen kaunis sointi ja kissa istumassa kaikessa rauhassa. Hetki oli sellainen, jolloin ihmiseltä katoaa ikä. Olet lapsi ja aikuinen yhtäaikaa. Tiedät, että hetki on ainutlaatuinen. Sitä ei tule koskaan enää.









18 kommenttia:

  1. Hyvä että sait ainutlaatuisesta hetkestä kuvan jonka avulla voit aina muistella sitä. :)

    VastaaPoista
  2. Mukavia ja kauniita kuvia! Onpas Muksullakin ollut kokemus :) Minä en edes tiennyt että Muksu on Norjalainen metsäkissa :O

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siltä puuttuu mm. rodulle ominainen suora nenä : )

      Poista
  3. ♥ Teillä on ollut ihana mökkimatka!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuntui se vähän siltä kuin olisi ollut lapsi mukana : )

      Poista
  4. Arkionni! Just niin. Kivat kuvat kans. Hieno mökkiloma Muksulla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Matka on niin pitkä, että en viitsi viikonlopuiksi ottaa mukaan.

      Poista
  5. On sinulla hienoa seuraa siellä mökillä, mutta hänen korkeutensakin osaa varmaan nauttia luonnon rauhasta.
    Arkionni....se on sitä mitä kannattaa tavoitella ja on tärkeintä elämässä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suuria onnenpotkuja jos odottelee, elämä menee odotellessa.

      Poista
  6. Aikamoinen seikkailu teille molemmille ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lisämaustetta lomaan Muksu kyllä toi.

      Poista
  7. Ihania hetkiä ja kuvia! Kiva kuulla onnistuneesta reissusta. Ihan nauratti se teidän lujaa ajaminen, ja se että ensi kerralla Muksu päättää vauhdin jo ratin takaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siltä ei puutu kuin ajokortti : ) Voisi poliisi vähän hämmästyä : D

      Poista
  8. ihana postaus, niin mukavaa katsottavaa.
    Kisulla taitaa olla nyt kuuma tällä helteellä tuossa paksuussa pitkässä turkissa.:-)

    aikoinaan myös taluttelin talutushihnassa kisua.
    kiva että kisusi myös kävelee hihna kaulassa, se antaa paljon vaihtelua.

    VastaaPoista
  9. Hassua, meidän entinen norski oli niin säälittävä näky yrittäessään kiivetä. Tykkäs olla maan tasalla. Ja ihan teidän neidin näköisiä katteja näkyy paljon ja omistajat väittävät että ne on tavallisia navettakissoja (niinkun oli miedän norskikin muka). Isä arvelee että joku norjalainen kulkuri naurattaa suomalaisia navettapiikoja ja syntyy tälläisiä puolinorskeja silkinpehmeine turkkeineen. :)

    VastaaPoista