21.6.15

Kissan juhannusjuhla valmisteluineen

Kirjavaan juhannuspukuun sonnustautunut pupu kävi kysymässä pääsiskö juhliin. Ensin se säikähti aivan kamalasti hoksatessaan minut parin metrin päässä, säntäsi karkuun ja hmm tämä on vähän noloa, kakkasi hädissään. Pyysin sen rupattelemaan ja kertomaan metsän kuulumisia.



Ihminen vihjasi, että ruuat on kallistuneet kovasti. Se on niitä ihmisten juttuja joita en ymmärrä, mutta ajattelin tuoda helpotusta asiaan: juhannuspaisti tadaa.


Lisää porukkaa halusin juhannusyön rupattelutuokioon, mutta tämä on kyllä kuokkavieras. Hävytön kiskoo hampaillaan minun ikkunanlautapehmuketta. Lopulta se pudotti koko pehmukkeen. Ihminen kävi viemässä koko kapistuksen pois. Se on nyt oravan syytä. Istua nyt ikkunapellillä. Olisin hoidellut kyllä ongelman, kun olisin päässyt ulos. Vai sitäkö se ihminen pelkäsikin, kummallinen on.


 

Kuvien laatu on vähän huono, kun ihminen ei ehdi kaivaa kameraa tilanteiden tullessa vaan sählää sen puhelimensa kanssa. Mitä sillä muutenkaan tekee, mehän voidaan rupatella ilman sitäkin.

Näin valoisaa on Oulussa keskiyöllä juhannuksena.


Juhlan huipennukseksi naapuri oli vetänyt lipun salkoon. Meillä kissoilla on kuulemma asiat hyvin sellaisissa maissa, joissa on tuonvärinen lippu. Tiedä häntä - ruuassa voisi olla parantamisen varaa.


Nyt olen nukkunut runsaasti. Kyllä se juhliminen pupun kanssa vei voimat : ) 

Ja vielä yks juttu. Se paisti hävisi jonnekin. Uskomatonta huolimattomuutta ihmisellä, mutta antoi se jotain aivan erityisherkkuja : )




12 kommenttia:

  1. Oho, sulla on siellä vilahdellut paisteja joka paikassa ! Mutta mikä toi on, mikä sun suussa on?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihminen ei tykkää eikä päästänyt sisälle, vaikka kuinka monguin. räkätti tuli nauramaan häkkiini, mutta se nauru loppui lyhyeen. Toisessa ikkunassa oli höyhen, joten se taisi osua ikkunaan, lentää pökerryksissään häkkiini ja loppu on historiaa. Se oli niin heikossa hapessa, että olisiko siitä ollut eläjäksi muutenkaan. Tommosta ihminen on kaikille kertonut. En oikein tiedä, kehuuko se minua, kun armomurha on mainittu?

      Poista
  2. Harmi kun paisti hävisi ja menetit pehmukkeesi, mutta eiköhän ihmisesi keksi jotain mukavaa sinulle ;)

    VastaaPoista
  3. Hyvä kun joku hommaa lihaa pöytään:9
    On teillä kiirettä pitänyt...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aika satunnaista tämä lihanhankinta valitettavasti/ihmisen mielestä onneksi on.

      Poista
  4. Moi, tulin teidän kattien puolelle, kun Mayon blogi ei ota vastaan kommenttiani. Paistijahdissako täällä ollaan?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti se oli tilapäinen häiriö. Joo, kissa nappaa lähes kaiken itseään pienemmän ja saattaisi se isompikin mennä O_O.

      Poista
  5. Mikä paisti! Ihme juttu, että tolla lailla häviää? Ja oravat on kyllä ilkeitä, meillekin ne säksättää omenapuun oksalta, vaikka ihan vaan ikkunan takaa sitä katellaan. Oravan kanssa pitää olla varuillaa, se voi vaikka puraista, sanoo meidän emäntä.
    - Pipsu ja Miiru -

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Emäntänne on oikeassa, mutta ei se minua pidättele. Sain kerran oravapaistin, mutta ihminen on siitä tosi harmissaan, joten leuhkin tällai salaa.

      Poista