29.7.15

Kesä kissojen kanssa (huom. ei yhdyssana : )

Saanko esitellä Cillan, joka muistaa vielä lapsuudenkodin oikein hyvin. Samat metkut kuin ennenkin. Oikeanpuoleinen on tyyny.


Ei ole Cillan hännän voittanutta : )


Se loistaa kuin majakka.


Kesken keskustelun keittiöstä kuului kauhea räsähdys. Cillapa se siellä herkkukaapille tunkiessaan pudotti juomalasin. Ulkohäkkiinkin hän meni vanhasta muistista.


Kuten toisessa blogissa jo kerroin, Cilla rupesi minulle kellimään tuossa hyllyllä ja putosi : ) Kuva vähän ennen pudotusta. En voinut tehdä mitään, kun olin häkin ulkopuolella.


Nunukin oli mukana, mutta vietti suuren osan ajastaan sängyn alla ja ulkohäkki oli aivan liian pelottava paikka. Loppuajasta rupesi vähän kotiutumaan. Oli vaikea saada kuvia, kun kisu liikkui koko ajan tai oli piilossa.


Sain sätkyn, kun Nunu hyppäsi aivan yhtäkkiä syliini, kun seisoin pöydän vieressä. Kädessäni oleva kännykkä lensi lattialle. Koskaan ei ole kissa tehnyt niin ja minä sentään olen koko ikäni viettänyt kissojen kanssa : ) Tyttären ensimmäinen yö meni Nunua pestessä, kun kissa oli pikimusta kieriskeltyään takassa, joka ei edes ollut kovin nokinen, onneksi. Itämaiset kissat ovat minulle uusi tuttavuus, kun ne ovat niin laihojakin. (Huom. hienot rintakarvat.)


No sitä samaa (laiha) ei voi sanoa Muksusta, joka palasi kotiin ihmetellen "kuka on nukkunut minun sängyssäni" jne.  Muksu kasvattaa joka kesä todella tuuhean turkin. Aivan kuin sillä olisi joku kauluri. : )



Pitää taas leikata leuan alta karvoja, kun ne menevät suuhun ja se yrittää purra niitä poikki. Kasvaispa mullekin kesäkarva, kun täällä on niin viileää.



10 kommenttia:

  1. Mikä puuhkahäntä! :)

    VastaaPoista
  2. on ne aika veijareita:) Ja komeita!

    VastaaPoista
  3. Onpas komea kissakavalkadi! Nauratti kyllä ajatus siitä takassa pyörivästä Nunusta - mitä kissat voivatkin keksiä :-o?!

    VastaaPoista
  4. Mukava katsoa näitä suloisia kissoja.
    Niiden kanssa ei käy aika pitkäksi. :-)


    Lohduttaa, kun on alati kissan ikävä....koti tyhjä lemmikeistä.
    Molemmat kissa ja koira kun menivät eläinten taivaaseen.

    Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
  5. Teillä ei kyllä tylsää ole ollut, nokinen kissa..kääk :D

    JA Muksun häntä on u s k o m a t o n !!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikun siis Cillan. Piti sanoa Cillan häntä. Ollapa korjausmahdollisuus näissä, niin ei jäisi kiinni ajatuskatkoistaan ;)

      Poista
  6. Kiitos kaikille kommenteista : )

    VastaaPoista